SuomiEnglishNederlandsDeutschFrancais
Munduksen tausta

Munduksen omistaja - Nicole Saari

Olen syntynyt Alankomaissa ja vieraat kulttuurit ovat kiinnostaneet minua lapsuudesta lähtien. Lapsuudessani ja opiskelun aikana olen asunut Saksassa, Kreikassa ja Italiassa ja tutustunut näiden maiden kieliin ja kulttuureihin.

Vuonna 1997 muutin suomalaisen mieheni kanssa Suomeen, missä olen opettanut saksaa ja hollantia Mäkelänrinteen lukiossa ja erilaisissa yrityksissä ja Suomesta on tullut minulle toinen kotimaa. Vuonna 2001 muutin expatin vaimona mieheni kanssa Ranskaan, missä olen työskennelyt ranskalaisessa tilitoimistossa ulkomaalaisten asiakkaiden kanssa.

Olen saanut omien hyvien kokemusten ja raskaiden vastaankäymisten kautta realistisen kuvan niistä asioista, jotka vaikuttavat sekä arkielämässä että kriisitilanteissa onnistuneeseen ulkomailla oleskeluun. Palattuani Suomeen halusin hyödyntää niitä kokemuksia ja käyttää laajaa kielitaitoani ja kulttuurituntemustani sekä pedagogisia taitojani mahdollisimman laajasti ja monipuolisesti.

Toiveeni toteutui kun perustin vuonna 2007 yritykseni Munduksen. Tarjoamalla kielikoulutuksia, kulttuurivalmennuksia ja  integroitumuspalveluja toiseen maahan muuttaville asiakkaille heidän omalla äidinkielellään, pystyn hyödyntämään taitojani ja asiantuntemustani optimaalisesti. Järjestämällä perehdytyspäiviä ja kulttuurivalmennuksia haluan myös helpottaa suomalaisten yritysten ulkomaalaisten työntekijöiden integroitumisprosessia. 
                                       
Työskentelen innokkaasti ja iloisin mielin, koska työni on mielekästä, haastavaa ja antoisaa! On mukavaa nähdä, että asiakkaani ovat erittäin tyytyväisiä Munduksen henkilökohtaiseen ja ystävälliseen palveluun. Toiset ovat helpottuneita, koska hankalat käytännön asiat hoituvat tehokkaasti ja vaivattomasti. Toiset ovat todella iloisia, koska vieraan kielen oppiminen ei ollut sittenkään niin vaikeaa kuin luultu tai koska heillä oli mahdollisuus tutustua kohdemaan arkielämään ja kulttuuriin jo ennen varsinaista muuttoa.

Tiivis yhteistyö asiakkaiden kanssa ja meidän yhteiset kokemuksemme antavat minulle intoa kehittää ja parantaa Munduksen palveluja jatkuvasti.
 
Mundus haluaa olla myös sinun tukenasi vieraassa maassa!
Nicole Saari




MUNDUS Nicole Saari Ky - GSM : +358 (0)45 651 7652  -  puh : +358 (0)9 29 666 24  -  s-posti : info@mundus.fi

 
SuomiEnglishNederlandsDeutschFrancais